Aamu alkoi aamupalalla. Eka kunnon aamupala pitkään aikaan. Ei sillä, ettäkö Suomessa söisin juuri koskaan aamulla mitään, mutta ei käy valittaminen! Aamupalalla törmättiin myös suomalaiseen!

 Tänään käytiin moikkaamassa Mao Zedongin kuvaa. Ei itse Maoa makoilemassa arkussaan ei ainakaan vielä käyty katsomassa. Ja jonnekin ostettiin liput, mutta olis tarvinnu jättää laukut säilöön, niin eipä sinne menty. Kiellettyä kaupunkia kierreltiinkin sitten useamman aukion verran. Oli hienon näköisiä rakennuksia, ennen kaikkea ne koristelut. Melkein hävettää myöntää, että mun historiantietämys ja tiedot koko Kielletystä kaupungista on aika minimaaliset, joten en tässä ala selittelemään sen enempää.

Kiivettiin myös hiilikukkulalle ja hortoiltiin puistossa. Monta tuntia siellä vierähti. Illalla hotelli oli järjestänyt Keskisyksyn juhlan kunniaksi hotellin sisäpihalle juhlat, jossa tarjottiin syömistä ja juomista. Iltaa vietettiin siis ulkona hengaillen. Mitä nyt välillä pistäydyttiin sisällä tukkimassa vessanpönttö.  Ei, ei tosiaan olla laitettu sinne paperia. Kesken juhlinnan kiltti hotellisetä kävi korjaamassa tilanteen. Mikä tulevien tapahtumien vuoksi oli enemmän kuin suotavaa…

Ilta tosiaan kului Kuujuhlaa juhliessa. Suomalaiset Mongolian matkaajat liittyivät seuraan ja myöhemmin istuttiin vielä iltaa muualla baarissa toisen kanssa.

Seuraa kakkajuttuja, joten heikoimmat voivat jättää lukemisen tähän :D

 

Yöllä se sitten alkoi kunnolla. Ripuli, jota olen niin kovasti ”toivonut”. Ja enpä vissiin ollut juurikin minä, joka ilmoitti ennen Pekingiin lähtöä, etten ota mukaan Imodiumeja, kun ei tähänkään mennessä ole ollu mitään.  Yön ravasin vessassa. Aamuyhdeksään mennessä en ollut nukkunut silmäystäkään ja sitten pikkuhiljaa ruvettiinkin nousemaan ylös.  

 

Jatkoa seuraa Day 36 puolella…