Tänään olis taas aika minä itse-päivän. Suunnaksi otan ensialkuun People's Squaren, kunhan vaan ensin jaksan kammeta itseni sängystä ylös. En vielä hetkeen aio liikkua mihinkään, mutta sitten kun liikun, liikun ihan sattumanvaraisesti. Yksi suunnitelma olis, mutta siitä jatkan myöhemmin.

jatkuu...

Nyt on yksi päivä taas pulkassa. Tänään siis vietin itseni kanssa aikaa. Madame Tussaudsin vahanukkeja on nähty, sekä kiinalaisia että muita. Ihan hieno paikka. Olisi niitä ukkeleita ja akkeleita muutaman lisääkin katsellut. Mutta miinuksena se, ettei kiinalaiset julkkikset oo mulle niin tuttuja, joten ehkä puolet ohitin suosiolla.

Ostin ensimmäisen sanomalehden koko täällä olon aikana. Kävin myös syömässä italialaista jäätelöä niin hienossa paikassa, etten melkein kehdannut jäädä sinne. Mutta jäätelöitä oli paljon ja olisin halunnu maistaa ihan kaikkia! Mutta hinta, 35rmb, sai valitsemaan vain yhden. Valkosuklaa-pistaasi. Aivan ihanaa.

Sitten testasin lounaalla paikallisen Subwayn. Suhteellisen samanmakuista, mutta kuitenkin jotenkin maku puuttui. Eipä tarvitse testata enää. Haahuilin useamman hetken Nanjing Roadilla ja ympäristössä.

Illalla kuvailin JR:n (joka siis liittyi minun ja itseni seuraan myöhemmin) kanssa Pudongia Bundin puolelta. Eli taas on muutama kymmenen kuvaa lisää pallerotornista ja muista tönöistä.

Päivä ei ollu enää niin lämmin kuin parhaimpina (PAHIMPINA!) hellepäivinä. Päivällä oli sopiva, kun ei olis tuullu. Illalla oli jo ihan kylmä ja mulla tietenkin päällä vain hame ja t-paita. Nyt on sitten nuha niin, että nenä vuotaa solkenaan. Onko se muka ihme, jos lämpötila laskee 20 asteeseen, että flunssat alkaa? Oli ihan väärin tottua helteisiin täällä, kun tällanen Suomen kesäkeli tekee sitte räkätaudin.

Huomenna töissä sitten saakin olla maski naamalla koko päivän. Ja se sama maski onkin sitten kaikkien terveysalan ihmisten kauhuksi koko viikon. Ja ehkä seuraavankin. Ja välillä saatetaan pitää paria maskia päällekkäin. Onneks on sarvikuono mukana! Ja mä meinasin jo lähettää sen kotia, ku ei sillä täällä mitään tee. Lähinnä saasteita varten mä sen otin. Saa sitte huuhdeltua välillä hengitysröörit, ettei kaikki mömmöt jää sisään. Mutta ei täällä niin saasteista ole ku kuvittelin, joten paria kertaa lukuunottamatta on jäänyt käyttämättä. Nyt yritän kyllä kaikin keinoin välttää poskiontelotulehduksen, joka on tällä niistämismäärällä hyvinkin todennäköinen. Sehän se tästä vielä puuttuikin...

Käytiin syömässä italialaisessa ravintolassa. Ja sen jälkeen yhteensä alle 10minuutin aikana päätin seuraavat ostokset: Espritiltä harmaa villamekko (perustelut: Suomessa on talvi, kun me tullaan täältä pois), parit Converset (perustelut: ne on täällä vähän halvemmat kuin Suomessa, eli säästöä se vain on).

Joku muuten laulaa suihkussa, niin että kuuluu ihan tänne mun huoneeseenkin putkia kautta. Pitäisköhän munkin? Ei varmaan sen esityksen jälkeen enää kukaan laulais :D

Huomenna taas sairaalalle. Tällä kertaa olis vuorossa hematologiaa ja onkologiaa. Ei jaksais enää...