Kiinassa kolme viikkoa takana, kymppi edessä. Vois sanoa, että nopeasti on menny, mutta onhan tässä vielä menemistäkin...

Tänään siis aloitin pediatric intesive care unitissa, eli PICU:lla kolmen (tai paremmassa tapauksessa kahden) viikon harkkani. Vaatteet unohdin tietenkin asuntolalle, joten kuljin päivän sitten liian pienissä housuissa ja sopivassa mekossa. Meillehän siis hankittiin lääkärien puvut, koska ollaan niin paljon näitä kiinalaisia hoitsuja suurempia, ettei mahduttu M-kokoisiin (siis kiinalaisten M!) perushoitsuvaatteisiin. Tämä osastojen vaihto hieman siis sotki näitä vaatekuvioita, mutta eiköhän tämä tästä, kun viikko ensin pyörähtää kunnolla käyntiin.

Päivä meni nopeasti ja potilaista kuulin asioita paljon enemmän kuin NICU:lla, mutta silti NICU:lle on ikävä. Toinen ohjaaja tänään moikkasi ruokalassa. Olispa taas mukava olla siellä tuttujen hoitsujen ja vauvojen joukossa. Luulen tai oikeastaan jo tämän päivän jälkeen olen varma, että PICU:n harkasta tulee se henkisesti kaikkein raskain. Jo tänään ohjaaja kertoi yhdestä potilaasta: no hope. Ja lapset itkevät ja huutavat, eikä kukaan mene lohduttamaan tai isommilta lapsilta edes kysymään, mikä hätänä. Osa pienistä lapsista on köytetty käsistään ja jotkut jaloistaankin sängyn laitoihin. Ymmärrän sen toisaalta, mutta toisaalta näyttää niin hurjalta.

Ja jo yhden päivän aikana huomasin, miten silmän palvojia hoitajat tuolla ovat. Ennen vanhempien vierailua, joka muuten kestää 20min, tarkistetaan, että kaikki on kunnossa ja pestään tarvittaessa. Ja muuten ei vauvoille leperrellä, mutta kun äiti tai isä on paikalla, niin sitten kyllä. Vihaksi pistää. MUTTA maassa maan tavalla. Ja eiköhän tuota kaksi viikkoa kestä.

Harkan jälkeen nostamaan rahaa, käymään kaupassa ja hakemaan pizzat. Ehdittiin pizzoja odotellessa haaveilla suomalaisesta ruoasta. Ei sillä, etteikö ruoka täällä olisi useimmiten hyvää, mutta vähän tekis jo mieli ruisleipää, perunamuussia ja lihapullakastiketta tai oikeastaan mitä vaan.

Täten siis ilmoitan ja vaadin, että kun palaan kotiin marraskuun 7. päivä tahdon syödä perunamuussia ja lihapullakastiketta, lisukkeina sitä mummon marjahyytelöä, punajuuria, salaattia ja raejuustoa.