Eli seuraavat pari viikkoa vietän lasten veri- ja syöpätaudeilla. Aamulla taas niin tympi lähteä sairaalalle, mutta kun pääsin osastolle ja mulle puhuttiin, niin päivä piristyi huomattavasti.

Aamulla ensin rapsa jo totuttuun tapaan: joku paasaa ensin puuduttavalla äänellä kiinaksi jotain, sitten joku toinen jatkaa ja vielä lopuksi joku kolmas saattaa puhua vielä jotain. Äänenpainokaan ei juuri muutu, vaikka puhuja välissä vaihtuu :D

Ohjaaja, Cindy (monilla ulkomaalaisten kanssa tekemisissä olevilla kiinalaisilla on kiinalaisen nimen lisäksi joku "tavallinen" nimi), esitteli osastoa ja selitti asioista. Ensimmäiset kaks tuntia hujahti ja ennen lounasta sitten tunnin istuinkin tekemättä mitään, koska osastolle tuli uudet opiskelijat ja Cindy käski käydä istumaan.

Lounaalla oli tänään taas hyvää kanaa. Kaikki muu riisiä lukuunottamatta olikin sitte vähintäänkin epäilyttävää ja jäi siis syömättä. Parempi onni ensi kerralla. Ruokatunnin jälkeen mulla olikin sitte rest timea kahteen asti. Päivähän oli sitten jo melkein ohi! Hetken sitten seurailin Cindya muitten opiskelijoitten kanssa. Ja iltapäivällä Cindy kertoi ohjeista, jotka annetaan vanhemmille, kun lapsi kotiutuu. Ohjeet oli ehkä vähän hupsuja, mutta toisaalta hyvä antaa selkeät ohjeet, niin eipähän pääse valittamaan esimerkiksi, ettei kukaan kertonut, että lapsen astiat täytyy pestä ruokailujen välillä.

Työpäivän jälkeen olis pitäny raahautua postiin yhden jättiläislaukun ja toisen vähän pienemmän kanssa. Nenä vuotaa ja tukkoinen olo, niin jääpä nyt postitukset tulevaisuuteen. Kaupassakin olis pitäny käydä ja shoppailemassa eiliset löydökset :D

Vaikka harkkaa puskee jo korvista ulos, niin huomattavasti enemmän tykkään jo yhden päivän perusteella heman osastosta kuin PICUsta. Toivottavasti sama linja jatkuu.